OpenOffice -kirja
 
Nykyisin Editaan kuuluva IT Press Oy julkaisi vuoden 2003 alussa kirjoittamani opaskirjan 'OpenOffice, käyttäjän käsikirja'. Tämä jo toiseen painokseen ehtinyt 212-sivuinen kirja on nyt jo sisällöltään vanhentunut, eikä ole enää myynnissä.

Kirjan mukana tulevalla rompulla olivat OpenOffice 1.0:sta versiot sekä Windowsille että Linuxille. Kirjan toisen painoksen rompulla oli mukana edustava joukko koulutusvideoita, joiden avulla OpenOfficen käytön opiskelu sujuu entistä helpommin.

Kirjan Lukijalle-osiossa kirjoitin kirjasta seuraavaa:

''Microsoftin Office-toimistopaketti on saavuttanut lähes standardin aseman toimisto-ohjelmien joukossa ja harva tulee edes ajatelleeksi, että sille voisi olla vaihtoehtoja. Todellisia ja toimivia vaihtoehtoja on kuitenkin olemassa ja parasta on, että yksi niistä on aivan ilmainen.

Vapaaseen open source -ohjelmistokehitykseen vuoden 2000 lopulla päästetty StarOffice syntyi uudelleen edelleen ilmaisena OpenOfficena, jonka viimeisin 1.0 -versio tarjoaa lähes kaikki samat ominaisuudet kuin satoja euroja maksava Microsoftin Office.

OpenOfficen uusin versio osaa avata ja tallentaa tiedostoja kaikissa Microsoftin Office-paketin käyttämissä tiedostomuodoissa.

Yhteensopivuus ja yhteistoiminta Microsoftin tuotteissa edelleen pysyttelevien organisaatioiden kanssa ei ole siten OpenOffice -käyttäjille ongelma, kunhan ulos lähteviä tiedostoja OpenOfficessa tallennettaessa tallennusmuodoksi valitaan jokin Microsoftin ohjelmien käyttämistä tiedostomuodoista.

Kehitystyön aikana OpenOffice käyttöliittymä on lähestynyt Microsoftin Officen käyttöliittymää ja monet kehitystyön pohjana olleiden aikaisempien StarOfficen versioiden erikoisuudet ovat jääneet pois.

Silti ohjelman käyttöliittymässä ja osassa toiminnallisuutta on sen verran eroja, että kokenutkin Office-käyttäjä saattaa aluksi olla hieman eksyksissä OpenOfficea käyttäessään. Tässä tulee apuun tämä opaskirja.

Kirja on suunniteltu niin, että sen avulla pystyy OpenOfficen käytön aloittamaan sellainenkin käyttäjä, joka ei ole koskaan käyttänyt toimisto-ohjelmistoja. Samalla se voi toimia kertauskurssina myös kokeneemmille käyttäjille. Kokenutkaan käyttäjä ei välttämättä ole löytänyt kaikkia niitä tarjolla olevia oikoteitä ja pikakomentoja, jotka tässä kirjassa käydään läpi. ''

[Bittitohtori] [Nettiseuranta] [Mikä mies] [Yhteydet] [Kotisivujen teko] [Rakasta konettasi] [Bitti poikittain] [OpenOffice] [Isoveli Domain] [Summary]